"Vain taivas rajana" vai "Isoveli"

Moderators: Shadax, lepotila, Ephief

"Vain taivas rajana" vai "Isoveli"

Postby Ephief » Tue Jun 13, 2006 1:04 pm

Olisihan se hienoa. Koti havaitsee milloin herään ja keittää automaattisesti kahvit. Avaan television ja pistän tietokoneen päälle. Uutisissa puhutaan jostain, josta en oikein tiedä, joten haluan netistä lisätietoa aiheesta. Tietokoneeni on kuitenkin jo tehnyt taustalla valimisteluja ja suorittanut hakua ja on valmis esittämään minulle parhaimmat sivulöydöt, jotka voin kysyä yhdellä napin painalluksella. Aamupalaa tehdessä mieleni tekeekin laittaa leivän päälle jotain uutta juustoa sen iänikuisen Edamin sijasta, joten tilaan jääkaapin ovessa olevan käyttöliittymän kautta jotain kuulemma maukasta ranskalaista juustoa. Parissa minuutissa jääkaapiini on toimitettu paketti kyseistä juustoa. Töihin lähtiessäni en meinaa löytää auton avaimiani, joten pyydän kotiani paikallistamaan ne.

Suurin osa tuosta on tietenkin utopiaa, mutta osa on ainakin kohta periaatteessa mahdollista (ja osasta on tehty se hauska kuva, jota en nyt tähän hätään löytänyt mistään). Google osaa nimittäin nyt myös kuunnella koneen ympäristön ääniä.

Avainsanana tässä on tällä kertaa tietenkin Google. Google (voi) hoitaa tällä hetkellä tiedonhaun niin netissä kuin omalla koneellakin, sähköpostit, kalenterin, chatin ja puheen kavereiden kesken, tiedonjulkaisun (blogaamisen), tiedon analysoinnin ja tilastoinnin jne. Googlen työpöytähakukone indeksoi kovaleysi sisällön ja tallettaa kyseisen tiedon Googlen palvelimilla tuolla jossain. Kuulemma tietoja ei käytetä kuin hakujen suorittamiseen, koneohjatusti. Google on itsekin myöntänyt sensuroivansa hakukoneensa tuloksia ainakin sen Kiinalaisessa versiossa, miksei samaa muka tapahdu länsimaissa. Kukaan ei kuitenkaan epäile sitä ainakaan ääneen, sillä Googlea pidetään luotettavana ja toimivana hakukoneena. Oikeastaan se on joillekin käytännössä ainut hakukone. Termit "googleta" ja "etsi" ovat synonyymejä ja ennen Googlea hakukoneet eivät ehdotelleet vaihtoehtoja hakutermiin, nyt kyseistä ominaisuutta pidetään hakukoneen perusominaisuutena ja sitä vaaditaan yksinkertaisimmiltakin hakujärjestelmiltä.

Kuinka paljon valtaa voidaan ja halutaan yhdelle monikansalliselle yhtiölle antaa? Tällä hetkellä näemmä rajattomasti. Ihmisten luottamus Googleen on erittäin suuri ja jokainen uusi ominaisuus otetaan ahnaasti käyttöön. Googlella on resursseja tuottaa hyvinkin mielikuvituksenomaisia palveluita, palveluita, joita vielä muutama vuosi sitten olisi pidetty tieteisfantasiana. Vähitellen Google hivuttautuu jokaiseen elämämme osa-alueeseen ja me annamme sen tapahtua. Luovutamme elämämme ja tietomme yhden yhtiön hallituksen jäsenille, vapaaehtoisesti. Synkemmissä tieteiskirjallisuuden teoksissa on esimerkkejä siitä mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Jo joku aika sitten ilmestyi Epic 2014, joka on pelottavan ajankohtainen edelleenkin. Kyseessä on siis tarina, joka on ilmestymisvuoteen asti faktaa ja siitä eteenpäin fiktiota. Mitä voisi tapahtua. Nyt tarinaa on päivitetty. Voit katsoa sekä vanhan että uuden version voi katsoa täällä.
User avatar
Ephief
 
Posts: 761
Joined: Sat Jan 21, 2006 5:17 pm

Return to Yleinen keskustelu

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 0 guests

cron