Babylon 5

Moderators: Shadax, lepotila, Ephief

Babylon 5

Postby Shadax » Fri Oct 27, 2006 4:19 pm

Vanha kunnon Babylon 5 ei pyöri tällä hetkellä millään kotoisella kanavalla, mutta koska sarja lienee tuttu suurinpiirtein jokaiselle tämän foorumin käyttäjälle, niin miksei tästäkin saa topiikinaihetta. Ja onhan The Lost Tales edeelleen tulossa!

Eli näissä kadonneissa tarinoissahan on kyse JMS:n itsensä kynäilemistä suoraan DVD:lle päätyvistä B5 -lyhytelokuvista. Kaikki tarinat rakentuvat vanhojen tuttujen hahmojen ympärille ja jos DVD myy tarpeeksi hyvin, jatkoakin seuraa.

Alun perin Straczynskin tarkoitus oli tehdä kolme puoli tuntia kestävää tarinaa, joissa olisi siis seurattu Sheridanin, Lochleyn, Galenin ja Garibaldin edesottamuksia. Aivan uusimpien tietojen mukaan tulossa onkin näin ensi alkuun kaksi n. 45 minuuttista episodia ja Garibaldi-osion tekeminen jää myöhäisempään ajankohtaan jo muita osia vaativamman teknisen toteutuksensa vuoksi.

JMS on luvannut nykyaikaisen teknologian hyödyntämistä vanhaa B5-fiilistä unohtamatta. Sarjan säveltäjä Christopher Franke on jo kiinnitetty projektiin ja JMS ohjaa ensimmäisen episodin itse.

Uutisia aiheesta löytyy JMS Newsin ( www.jmsnews.com ) etusivuilta.
User avatar
Shadax
 
Posts: 337
Joined: Sat Jan 21, 2006 6:32 pm

Postby Neonomide » Sun Dec 03, 2006 11:46 pm

Heh, Mira Furlan näkyili Lostin viime jaksossa.

Jep, B femma oli hyvä sarja, vaikka ei todellakaan kiitollisin turvallista nössöoopperaa etsivälle datanörtille myöhemmillä kausilla.
Jotenkin pitäisi löytää kaikelta ryyppäämiseltä aikaa syväanalysoida sarjaa, mutta pitänee odottaa että jalka katkeaa tai jotain ja ryövätä DVD-boxit ensin Shadaxilta lainaan.

Uusi shittiä voi olla hyvääkin, mutta lienee syytä muistaa että sarjan luoja ei ole vuosiin päässyt 'toteuttamaan itseään'. Odotettavissa siis varautumista vasemmistopropagandistiseen änkyräviihteeseen.
User avatar
Neonomide
 
Posts: 17
Joined: Sun Mar 12, 2006 4:23 am
Location: Joensuu

Postby Shadax » Wed Dec 06, 2006 6:18 pm

JMS ei ole tietääkseni ilmoittanut studion sorkkineen The Legend of the Rangersia, joten ilmeisesti kirjoittajan sananvapautta pyrittiin rajoittamaan viimeksi joskus Jeremiahin http://imdb.com/title/tt0290966/ tuotannon aikoihin. Ja itse asiassa The Lost Talesia ei edes tehtäisi ellei JMS olisi saanut vapaita käsiä sisällön suhteen.

Vaikka en osaa kehua rajavartioiden legendaa mitenkään legendaariseksi, minulla riittää vielä uskoa tähän projektiin. Lyhyen keston ansiosta tarinoita ei tarvinne väksin venyttää ja eiköhän tässä ole mahdollisuus antaa vielä jotain merkitystä Crusadessa ja Rangersissa aloitetuille tarinanpätkille.

Ja tarinoista puhuen, tässäpä juonisynopsia The Lost Talesista. Kaikkein spoileriallergisimmat varokoot:

[spoiler]This first DVD, entitled "Voices in the Dark," covers the same 72 hour period of time as Sheridan travels on board a Presidential Cruiser en route to Babylon 5 from Minbar for a celebration marking the 10th anniversary of the founding of the Interstellar Alliance. One part of the story follows Sheridan as he picks up an unexpected visitor on the edge of Centauri space, Prince Regent Dius Vintari, and a warning about what will come afterward delivered by the techno-mage, Galen. The other part of the story is set aboard Babylon 5, as Colonel Lochley summons a priest from Earth space to deal with a problem that may have dark supernatural overtones. The two parts of the greater story intersect at certain key plot and thematic points, so that they overlap and complement each other while telling separate, but simultaneous, stories.[/spoiler]

Jos edellisen lukeminen ei tuntunut kokemusta pilaavalta tapahtumalta, itse tuotoksen valmistumisesta voi lukea kaikenlaista täältä:

http://www.babylon5scripts.com/TLT-JMS-Photos.html
User avatar
Shadax
 
Posts: 337
Joined: Sat Jan 21, 2006 6:32 pm

Postby Shadax » Sun Jul 29, 2007 7:18 pm

The Lost Tales on julkaistu jenkeissä ja ainakin ensimmäiset arviot ovat olleet positiivisia. Valtion elokuvatarkastamo on jo tuon tarkastanut, joten kaipa R2-DVD syksyn mittaan Suomenkin kauppoihin eksyy.

Fanien kannattaa ostaa, sillä jatkon tekeminen riippuu täysin tämän DVD:n myynneistä.:)
User avatar
Shadax
 
Posts: 337
Joined: Sat Jan 21, 2006 6:32 pm


Return to Elokuvat & TV

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest

cron